perjantai 23. tammikuuta 2015

Kesäkukkia ensi kesäksi...


Mulla on täällä jo mielessä kylvöt ja ensi kesän istutukset... 


 
Kaikki puutarhalehdet on kuin huumetta suoneen! 
Viime kesänä en saanut juuri mitään pihalla aikaiseksi, kun sain vain kaksi viikkoa lomaa töistä kesäkaudella. Siinä ajassa ei puutarhahommat juuri edistyneet!






Onneksi sentään kasvihuone on valmis. Kevättä varten ostin jo syksyllä lavallisen laatumultaa syötäville kasveille = 3000 litraa. Kuulostaa hullulta siihen nähden, että lähes samaan hintaan olisi saanut sen kuorma-auton lavallisen 13 m3. M-u-t-t-a meilläpäin on saatavilla vain multaa, joka on kierrätetty jätevedestä, enkä sitä syötäville kasveille voi laittaa.

 
Kovasti olen miettinyt myös istutuksia ensi kaudeksi...

Mitä te kasvatatte ensi kesänä? Mistä kesäkukista pidätte eniten? Miksi?

 Ajattelin josko saisin teiltä kivoja ideoita. Tykkään kaikista mahdollisista kukista, mutta niiden yhdisteleminen tuottaa välillä päänvaivaa. 


Entä rakennatteko mitään puutarhaan kesällä? Meillä on tarkoitus tehdä taas yksi terassi... Se on ollut to-do-listalla jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt on ainakin jo puutavara valmiina, että ei voi sen puolesta ainakaan venyttää. Lisäksi haaveilen pihasaunan tuunauksesta (uusi kiuas, pintakäsittely ja lauteet) ja puutarhaportin rakentamisesta. Pieni vesiaihe on myös haaveilulistalla - pumpunkin ostin jo valmiiksi! Meidän lauman takia mietinnässä on kuitenkin sellainen kivillä täytetty allas, jossa vesi kulkee vaikkapa vain ruukun lävitse. Pinterestissä on tullutkin notkuttua tämän tästä!

No, kohta on siemeniä tilattava ja päätettävä mitä aion esikasvattaa! Kesäkukkien kasvatus on rajoittunut kylläkin samettikukkiin viime keväinä, ne eivät epäonnistu. Onkohan olemassa mitään yhtä helppoa ja kivaa kukkaa, jonka saa aloittelijakin kasvatettua?

Mukavaa tammikuuta!

Callista


5 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Petuniat ovat myös helppoja kasvatettavia! Niissäkin on värivariaatioita erilaisia ja kerrottuja. Miljoonakello on myös minipetunia, mutta se on hieman kinkkisempi. Itse laitan erilaisia variaatioita ruukkuihin; jotain tummaa, jotain vihreää kesäkukkien kaveriksi. Kasvatan kaikki kesäkukat itse. Täällä kasvattamistani lisää;
http://garden-of-my-dreams.blogspot.fi/2014/11/kuluva-vuosi-kuvin.html. Hyvää viikonloppua sinulle!

Kruunu Vuokko kirjoitti...

Samettikukkaa helpompaa kasvatettavaa ei kai olekkaan ja lajikkeitakin löytyy joka makuun. Kauniita kuvia.

Sussi kirjoitti...

krassi on onnistunut minulla siemenestä kasvatettuna joka kerta.

Eeviregina kirjoitti...

Sinullahan on kauniita kesäkukkaistutuksia! Minä olen parina kesänä ihastunut ja istuttanut bataattia ruukkuihin, molempia värejä. Samoin tupakkakukkaa monen värisenä.
Mulla on piha niin vaiheessa, että siellä on joka nurkalla joku projekti kesken.

Callista kirjoitti...

Maarit on kyllä hurjasti kasvatellut ihania kukkia!

Tähän mennessä olen siis kokeillut menestyksellisesti erilaisia samettikukkia, kiinan astereita, iisoppia, kelloköynnöstä ja perusvarmoja kylvökukkia ruiskaunokkia, krassia, kehäkukkaa, unikkoa, illakkoa... mutta heti vähänkin erikoisemmat (tai perennat) epäonnistuvat. Myös petuniat.

Viime vuonna sain timjamin ja kangasajuruohon penkkiin asti, mutta epähuomiossa työpäivän päätteeksi totesin, että kanat olivat käyneet nokkimassa vastaistutetut taimet :D

Tilasin nyt kuitenkin kokeeksi vaikka mitä siemeniä, josko nyt saisin ne kasvamaan. Petuniatkin :D Jos vain kaikki olisivat yhtä helppoja kuin samettikukat...