sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Kevätkiireitä

Ihanan keväistä jo ulkona 😊!

Tuli hinku ostaa narsisseja piristykseksi, kyllä ovat aivan ihania! Ne voisi päiväksi varmaan jo laittaa uloskin. Muutenkin on tullut ostettua kukkasia, äitini valmistui metsätalousinsinööriksi  (ylempi amk) ja itse sain vakituisen uuden työpaikan Lahdesta 😃.





Tomaatin pikkutaimet sain eilen koulittua. Ne ovat toissavuotista lajiketta "sweet baby", sillä ne jäivät kaikkien mieleen erityisen makeina kirsikkatomaatteina. Viime vuonna mulla oli Gardener's Delightia, sato oli kyllä todella runsas ja ihan makeita nekin olivat. Mutta baby oli makeampi!

Kesäkukkia en ole vielä kylvänyt, enkä meinannut laittaa muita kuin helppoja samettikukkia. Yrttejä kylvän enemmän. Muutama vuosi sitten kylvin ryytisalviaa ja se onnistui hyvin ja on meillä talvehtinutkin kohtalaisesti. Muutama aukkopaikka kuitenkin on, johon on hyvä saada täydennystä. 

Eipä muuta tällä kertaa, kylvämisen iloa muille harrastajille ja iloista kevättä!

Callista

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pihasunnittelua yläilmoista

Kaikille oikein hauskaa vuotta 2017!
Olen pitänyt blogi-taukoa ja pihataukoa yleensäkin. 
(En saanut tehtyä laatoitustakaan loppuun kasvihuoneen eteen, 
vaikka siitä niin uhosin viime kesänä)

Hommattiin tuollainen nivelpuiminostin ja sillä ollaan miehen kanssa 
leikitty pitkin syksyä: maalattu piharakennuksia, siiloa ja autotallia. Kiipesin sitten kamerankin kanssa sinne kokeeksi, josko saisin inspiraation pihasuunnittelulle!




 Kunhan pojat kasvaa, eikä tuota laajaa nurmikkotilaa enää tarvita, aion laajentaa tuivio-aluetta ja tuonne alas ojalle rajautuvaa kukkapenkkiä. Se on kohopenkki, jossa on vähän väärät kasvivalinnat eli työn alle se menee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Ainoa joka siinä viihtyy super hyvin, on alppikärhö.

Laitan tähän seuraavaksi kuvia keväältä syksyyn.



Äitienpäiväksi sain sinisen hortensian ja se olikin upea.



Keväällä kaikki on niin v-i-h-r-e-ä-ä, ja siistiäkin.


Tässä surkuhupaisa tuija. Luulin Honkkarista ostaneeni kultatuijan, mutta se osoittautuikin ihan tavalliseksi tuijaksi, joka oli keväällä ostaessani (kuvassa) saanut liikaa aurinkoa myymälässä. 




Tulppaanit ehtii kukkia ennen kuin kuunliljat nousee niiden tilalle.






Äitini kanssa -suomennos hän lähinnä yksinään kun minä juoksin jäbän perässä- perattiin yksi kohta vanhimmasta penkistä keväällä. Se oli ihan täynnä juolavehnää. Saapa nähdä tulevana kesänä miten kävi, jemmattiin sinne aika paljon narsisseja. Etualalla pikku jäbän auto :)














Itse kasvatetut samettikukat oli ihan parhaita!


Ukkeli tosin mietti mitan kanssa, että mihin se leveä polku oikein on hävinnyt?

No tulevana kesänä sitten taas jotain.
Millaisia suunnitelmia teillä on? Käyttekö kevätmessuilla?

Callista