lauantai 1. tammikuuta 2011

Haaveilua ja odottamista

...ei kuitenkaan mitään vauvojen odottamista, vaan remontin :D! Me kaikki viisi nukumme samassa makuuhuoneessa, joka on kyllä iso ja tilava, mutta kaipaisin niin sellaista poikien omaa huonetta. Sinne voisi laitella sitten kaikki lelutkin ja pitää sen näin myös leikkihuoneena. Toivon, että saamme rempan taas käyntiin viimeistään ensi kesänä. Tarkoitus olisi saada edes tuvan päällä oleva ullakkotila käyttöön.


Olen viime päivät katsellut myös kesäkuvia mökiltä ja omalta pihalta, selannut vanhoja ja uusia puutarhalehtiä ja luonnostellut kasvimaata ja uusia kukkapenkkejä. Saa nähdä miten paljon meidän 7 kk vanha poikanen auttaa sitten mullanluomisessa ensi kesänä ;). Siemenlaatikossani odottaa muuten hopeavitja, ahdekaunokki, isoköynnöskrassi, tarhaillakko, punaväriminttu sekoitus ja kaksi pussillista erilaisia samettikukkia. Huh! Kokemusta ei ole kuin samettikukkien kasvatuksesta. Onneksi noita esikasvatettavia on vähän, eikä niitäkään tarvitse koko pussillista kylvää. Ahdekaunokin sain anopiltani ja ajattelin kylvää sen vuorikaunokin viereen itäiseen kukkapenkkiin. Oletteko muuten nimenneet omia kukkapenkkejänne? Olisi mukava kuulla millaisia nimiä olette keksineet! Meillä ei ole nimiä keksitty, kun penkitkin ovat mitä ovat...

Tässä taas kuva mökin kannosta erilaisessa asussa. (Myönnän toki olevani kesäihminen, kun näitä kuviakin postailen sydäntalvella. Talvet olen vain horroksessa ja suunnittelen kaikennäköistä "puutarhaan" - joka ei ole tietysti puita nähnytkään. Täällä on vain peltoa, peltoa ja peltoa...)


2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Oi toi kanto näyttää niin kivalta daalioineen ja onko tuo jotain marunaa??Kyllähän ne ajatukset jo pyörii vimmatusti tulevassa kesässä ja kaikenmoisissa suunnitelmissa,vaikka talvesta,lumesta ja pakkasesta olenkin oppinut nauttimaan.Mukavaa talven jatkoa sinulle perheinesi:)

Callista kirjoitti...

Kiitos samoin :) Kannossa on mun muistaakseni hopeamarunaa. Se joka kasvaa vähän pallonmuotoisesti? Mutta siis vain kerättynä kuivana asetelmaan :D