keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rikkaruohoviidakossa

Huomenna alkaa pojilla koulut. Hurjaa! 
Onneksi minulla on vielä tämä kotipoika.

Kotkan Katariinan meripuistossa.



Olen sisustellut takaterassia aina kuin suinkin saan inspiraation. 
Tein seipäistä ja pienistä "lavoista" hyllykön vanhoille Karhulan lasin Ilves-purkeille. Ne kyllä osaa olla nättejä, ja varmaan iltojen hämärtyessä tulee polteltua tuolla ulkosalla noita kynttilöitäkin tuikuissa. Tuota puusohvaa hioin ja maalailin suunnilleen koko kesän (eli aina päikkäreiden aikana, jos silloinkaan). 





Pojille hommattiin kesäpesäksi hämiskeinu ja se on ollut yliveto. Piti ittekin kokeilla :D


Vaihdoin syyskukkia etupihalle neilikoiden tilalle, tosin nuo bataatit siirsin kasvihuoneesta. Polttopuitakin laitetaan myyntiin, kuten kyltti kertoo. Mies puuhaa niitä ihan liukuhihnalta.



Minulla kasvaa rikkoja jo istutuslaatikoissakin :D


Tuossa yläkuvassa on uusin valloitukseni pihanurmikolta. En erityisemmin välitä nurmikonajosta joten peitimme talon sivustan nurmen katekankaalla jo keväällä. Syksymmällä kippaan siihen haketta tai soraa. Äitini kävi siirtämässä pari kohokukkapenkissä kitunutta tuijaani tuohon entiselle nurmikolle ja ne alkavat nyt vihertää (tuo kuva on kuvattu jo aiemmin kesällä). Tässä olisi suurten kiitosten paikka, kun yleensä kasveista ei kiitellä ennen kuin huomataan niiden viihtyvän :)



Eka gladiolus alkoi kukkia. Ostin vain pikkupussillisen ja vähän nyt harmittaa, kun kaikkiin ei kehittynytkään kukkavanaa.


Nauhukset viihtyvät nyt autotallin kukkapenkissä paljon paremmin kuin navettapenkissä. Se oli niille liian paahteinen paikka ja nykyään siinä onkin vilvoittelualue pihasaunasta.





Hauskaa elokuuta ja alkavaa syksyä. Tämä vaihe, kun kaikki kukat alkavat lopetella kukintaansa ja viljat odottavat puimista, marjat mehutusta ja sienet keräystä, saa minut niiiiiiin haikeaksi. En mitenkään, millään, ole mikään talvi-ihminen ja sen tuleminen jo kummittelee mielessä ikävästi.

Haluan myös toivotella turvallista koulutietä kaikille pienille koululaisille ja ihanaa lukukauden alkua! Täällä jännätään teidän puolestanne.

Callista

tiistai 5. heinäkuuta 2016

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kevätpuuhia

Kevät ihan tuoksuu!

Aurinkoiset päivät ovat villinneet minut. Sain päähäni tapetoida makuuhuoneen kukkatapetilla. Sain päähäni tehdä köynnössäleiköstä sängynpäädyn. 




Kylvin tomaatteja, vaikka lähdettiin lomareissuun Roomaan.










Kelpais mullekin tällänen parkkipaikka. Sinisade!?


Ostin uuden puhelimen, vaikka tiedän etten osaa sitä pitkään aikaan edes käyttää. Saa sillä kyllä selfieitä!



Keksin maalata olohuoneen seinät. Sitten kaduin! Ne olivat niin ihanan kevään vihreät ennemmin. Samalla maalasin myös eteisen. Seuraavaksi kunnostan meidän puusohvavanhuksen. Hullu kevät!




Vielä on kuitenkin vähän kylmä. Varsinkin aamuisin!

Mutta iloista kevättä jokaikiselle! Kyllä se kesä sieltä taas tulee ja menee.

Haravointiterveisin, Callista


tiistai 19. tammikuuta 2016

Lähes vuosi sitten


...Meille syntyi tämä pikkuruinen ukko :) 
Pian siis juhlistamme 1-vuotiasta heppua!


Olen jokaiselle pojalle istuttanut oman puun, tuijan.


Kuopuksen tuija on taustalla norjanangervopensaan vieressä, vielä ihan minimaalisen pikkiriikkinen.


Yläkerran parveke tehtiin joskus 2011 muistaakseni ja maalasin kaikista kielloista huolimatta kestopuiset tolpat valkoiseksi samana kesänä. Ensi kesänä onkin sitten tiedossa irronneen maalin kapsutusta... Kestopuiden kyllästysaineet ovat niin vahvoja, että niiden on saatava kuivua vähintään vuosi ennen päällemaalausta. Sen olen siis nyt oppinut kantapään kautta.


Kiedoin "jouluvalot" vanhojen rotanloukkusuksien ympärille enkä raaski ottaa niitä vielä pois, kun ovat pimeällä niin tunnelmalliset.



Olen siilonkin päänmenoksi suunnitellut jotakin. 
Siellä on melko vaaralliset portaat, joihin on korkea aika nakutella kaiteet.


Tämä maisema meille aukeaa talon ikkunasta. 
Vuoren takana on Kimolan näkötorni.

Mukavaa loppuviikkoa!

Callista