keskiviikko 10. elokuuta 2016

Rikkaruohoviidakossa

Huomenna alkaa pojilla koulut. Hurjaa! 
Onneksi minulla on vielä tämä kotipoika.

Kotkan Katariinan meripuistossa.



Olen sisustellut takaterassia aina kuin suinkin saan inspiraation. 
Tein seipäistä ja pienistä "lavoista" hyllykön vanhoille Karhulan lasin Ilves-purkeille. Ne kyllä osaa olla nättejä, ja varmaan iltojen hämärtyessä tulee polteltua tuolla ulkosalla noita kynttilöitäkin tuikuissa. Tuota puusohvaa hioin ja maalailin suunnilleen koko kesän (eli aina päikkäreiden aikana, jos silloinkaan). 





Pojille hommattiin kesäpesäksi hämiskeinu ja se on ollut yliveto. Piti ittekin kokeilla :D


Vaihdoin syyskukkia etupihalle neilikoiden tilalle, tosin nuo bataatit siirsin kasvihuoneesta. Polttopuitakin laitetaan myyntiin, kuten kyltti kertoo. Mies puuhaa niitä ihan liukuhihnalta.



Minulla kasvaa rikkoja jo istutuslaatikoissakin :D


Tuossa yläkuvassa on uusin valloitukseni pihanurmikolta. En erityisemmin välitä nurmikonajosta joten peitimme talon sivustan nurmen katekankaalla jo keväällä. Syksymmällä kippaan siihen haketta tai soraa. Äitini kävi siirtämässä pari kohokukkapenkissä kitunutta tuijaani tuohon entiselle nurmikolle ja ne alkavat nyt vihertää (tuo kuva on kuvattu jo aiemmin kesällä). Tässä olisi suurten kiitosten paikka, kun yleensä kasveista ei kiitellä ennen kuin huomataan niiden viihtyvän :)



Eka gladiolus alkoi kukkia. Ostin vain pikkupussillisen ja vähän nyt harmittaa, kun kaikkiin ei kehittynytkään kukkavanaa.


Nauhukset viihtyvät nyt autotallin kukkapenkissä paljon paremmin kuin navettapenkissä. Se oli niille liian paahteinen paikka ja nykyään siinä onkin vilvoittelualue pihasaunasta.





Hauskaa elokuuta ja alkavaa syksyä. Tämä vaihe, kun kaikki kukat alkavat lopetella kukintaansa ja viljat odottavat puimista, marjat mehutusta ja sienet keräystä, saa minut niiiiiiin haikeaksi. En mitenkään, millään, ole mikään talvi-ihminen ja sen tuleminen jo kummittelee mielessä ikävästi.

Haluan myös toivotella turvallista koulutietä kaikille pienille koululaisille ja ihanaa lukukauden alkua! Täällä jännätään teidän puolestanne.

Callista